ArinBlogi
perjantai 18. maaliskuuta 2016
18
tässä yksi vanha työ joka on jäänyt rästiin. Tänään oli viimeinen Lego taistelu ja viimeiset parannukset. Tämä oli muuten tämän kurssin viimeinen kerta ja tätä blogia ei enää tulla luultavasti enää päivitetä vaikka tätä näiden viikkojen aikana oli ihan kiva päivittää
tiistai 15. maaliskuuta 2016
perjantai 11. maaliskuuta 2016
en tiedä enää monesko kerta
tänään teimme taas robotti hommia lego mindstorm ohjelmalla itse en saanut aikaiseksi mitään koska jotkut halusivat ohjelmoida ja osa ohjata kännykällä.
perjantai 4. maaliskuuta 2016
13. ja 14. kerta
Unohdin viimeksi päivittää blogia joten kerron nyt mitä tein viimeksi. Tein siis viime kerralla firman nettisivuja joita tietääkseni ei enää jatketa ja tänään ohjelmoimme sekä rakensimme lego robotteja legomindstormin avulla.
perjantai 19. helmikuuta 2016
12 kerta
tänään teimme taaaas niitä nettisivuja alkaa jo vähän kyllästyttää. Tänään sain aikaiseksi kyselyn ja laitettua kuvia ja vähän tekstiä jäätelöautoista.
maanantai 15. helmikuuta 2016
11. kerta
Tänään jatkoimme taas firman nettisivujen tekemistä tänään en kuitenkaan edistynyt erityisen paljon. Kiitos siitä kuuluu Otolle joka laittoi tunnin alussa thug laif videoita. mikä pelle! tässä vielä linkki nettisivuille jos haluatte käydä katsommassa. :D
https://sites.google.com/site/kapylanjaatelo/jaeaeteloeautot/jaeaeteloeauton-myynti-ja-huolto
https://sites.google.com/site/kapylanjaatelo/jaeaeteloeautot/jaeaeteloeauton-myynti-ja-huolto
perjantai 12. helmikuuta 2016
10. kerta
Tänään jatkoimme nettisivujen tekemistä ja sain omat sivuni jo hyvälle mallille mutta se on silti selvästi keskeneräinen. Tuossa alapuolella on jäätelöauto firmani logo. eikö olekkin hieno?;D
maanantai 8. helmikuuta 2016
firman nettisivut
tänään aloimme tekemään firman nettisivuja, oma firmani toimii jäätelöautoalalla.
https://sites.google.com/site/kapylanjaatelo/home
https://sites.google.com/site/kapylanjaatelo/home
maanantai 1. helmikuuta 2016
7. tunti
Tänään jatkoimme tietovisoja. Sain jo kaksi kysymystä ja kolme vastausta valmiiksi. Olen jo omasta mielestäni päässyt hyvälle mallille siihen nähden että tämä on ollut hankalinta minulle tähän asti tällä kurssilla.
perjantai 29. tammikuuta 2016
kuudes kerta
Tänään teimme tietovisoja notepadillä. Itse tein Mikki Hiirestä mutta muut esim. Otto teki Euroopasta, Kalle toisesta maailman sodasta, ja Kimi kaikesta. Kukaan ei saanut sitä valmiiksi mutta useat hyvälle mallille! :D
tiistai 26. tammikuuta 2016
5. kerta
Tällä kertaa harjoittelimme tekemään nettisivuja notepadin avulla. Se oli todella kivaa. Opin tänään aika paljon. Seuraavalla kerralla teemme tietovisat.
perjantai 22. tammikuuta 2016
4. tunti
Tänään teimme animaatioita google drivessä. Ne olivat suomalaisiin sananlaskuihin liittyviä animaatioita. Minun animaationi jäi hieman kesken, mutta tulen luultavimminkin päivittämään sen tähän blogiin ensiviikolla.
maanantai 18. tammikuuta 2016
kolmas päivitys
Tänään muokkasimme blogiemme ulkoasua ja päivitimme blogejamme sekä katsoimme huonoja videoita youtubesta.
perjantai 15. tammikuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)